KÄsinkehrätyn villalangan valmistus

Luhran Käsityöpajan toiminta sai alkunsa, kun Tuulikki ja Essi kiinnostuivat kehräyksestä ja lankojen eettisyydestä. Langan ostaminen suurista myymälöistä on helppoa ja valikoima on suuri. Meitä kuitenkin askarrutti ajatus siitä, mistä lanka tulee ja mitä villan tuottava eläin joutuu kokemaan siitä, että me saamme lankamme muutamalla eurolla. Jos esiäitimme ovat kehränneet lankansa, niin miksi me emme siihen pystyisi? Samoin ajatus siitä, että lankakerät matkustavat parhaimmillaan maapallon ympäri, ei tuntunut järkevältä. Koska meidän eläimistämme villaa tulee yli omien tarpeiden, haluamme tarjota niitä muillekkin. Meidän tuottaman villan reitti eläimestä neulontavalmiiksi langaksi on lyhyt ja lempeä.

Kehruukäyttöinen villa keritään saksilla tasalaatuisen villan varmistamiseksi. Lopputulos viimeistellään tarvittaessa kerintäkoneella. Villa viedään lampolasta sisälle tupaan, jossa villa pestään ennen kehräystä. Kuivunut villa karstataan ja kehrätään langaksi vanhalla perinnerukilla. Valmis lankavyyhti pestään vielä kerran ja kuivuttuaan vyyhditetään myyntikuntoon.

Luhran Käsityöpajan villatuotteet ovat ekologisesti valmistettuja. Eläimet voivat hyvin, eikä villojen tarvitse kulkea pitkiä matkoja ympäri Suomea tai maailmaa. Villa kasvaa, keritään, karstataan, kehrätään ja pakataan Luhran Käsityöpajalla Orimattilassa.

Miksi käsinkehrätty villalanka?

Käsinkehrätyssä villalangassa villakuituja on enemmän metrissä kuin teollisesti kehrätyssä villalangassa. Lankamme on siis painavampaa ja sen lämpöarvo on huomattavasti parempi. Käsin kehrätessä langan kierteeseen on helppo vaikuttaa, jolloin saadaan kuhunkin käyttötarpeeseen paras mahdollinen lanka. Löyhäkierteisessä langassa lämmön ja kosteuden sitomiskyky on maksimaalista, kun taas tiukenpikierteinen lanka on kestävämpää. Valmis lanka sisältää hieman lanoliinia, jonka ansiosta langasta valmistettu tuote hylkii likaa ja kosteutta. Tutustu täällä tarkemmin villatuotteisiimme ja niiden ominaisuuksiin.

Kehruukäyttöistä angoran raakavillaa.

Villa karstataan.

Karstattu villa valmiina kehrättäväksi.

Villa kehrätään langaksi vanhalla perinnerukilla.

Langan kierteeseen voi vaikuttaa käsin kehrätessä.

Myyntivalmis villalanka.